Julkilausuma Ossi Revon Kuntajakoselvityksestä

Outokummussa 8.1.2014

Julkilausuma
Ossi Revon Kuntajakoselvityksestä

 
Outokumpu-Liperi-Polvijärvi-Kontiolahti-Joensuu viisikosta tehdyn kuntajakoselvityksen takana on nykyisen Suomen hallituksen ajama kuntauudistus. Se haluaa ratkaista ”isommilla hartioilla” kuntien ongelmat.

Tanskassa, jossa samanlainen väestöpohja, mutta pienempi pinta-ala, kuntien lukumäärä supistettiin noin sataan. Tuloksena menot karkasivat pilviin. Lähinaapurimme Pohjois-Savo on yhdistellyt ahnaasti pikkukuntia osaksi Kuopiota: vuosi 2013 kohteli isoa kaupunkia kaltoin, kyseinen vuosi oli 13–15 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuosi 2014 ei sekään näytä valoisalle Kuopion kaupungin talouden osalta. Mahdollinen tuleva isäntämme Joensuu painii suurten taloudellisten ongelmien parissa.
Näiden esimerkkien valossa kuntajakoselvityksessä ehdotettu ratkaisu liittää yllämainitut viisi kuntaa yhteen, vie meidät turmion tielle.

Useamman kunnan yhteenliittäminen tulee väistämättä huonontamaan reuna-alueiden palveluita ja supistamaan meidän outokumpulaisten mahdollisuutta demokraattiseen vaikuttamiseen.  Selvityksessä esitetty pitäjäneuvostomalli, joka tähtää lähidemokratian säilyttämiseen, perustuu 80-luvun Suur-Tukholman malliin, jonka käytännön toimimattomuudesta löytyy kokemuksia ympäri Pohjoismaita. Mahdollisen liitoksen jälkeen Outokummusta valittaisiin pari, ehkä kolme valtuutettua, joilla ei käytännössä olisi minkäänlaisia realistisia vaikutusmahdollisuuksia alle viiden prosentin äänimäärällään.

Juuri startannut sosiaali- ja terveystoimen yhteistyö Joensuun kaupungin kanssa tulee näyttämään meille suunnan siitä, kuinka paljon Outokummun suurin kuluerä tulevaisuudessa tulee maksamaan. Outokummun kaupungin budjetista noin 70 prosenttia menoista on sosiaali- ja terveystoimen kuluja. Tuloksia yhteistyöstä Joensuun kaupungin kanssa saamme varmasti jo loppuvuonna tarkasteltaviksi, valitettavasti verrannaislaskelmia edellisiltä vuosilta ei ole käytettävissä. Suurimman kuluerämme suhteen voimme siis vain odottaa tietoa, että onko suurempi oikeasti tehokkaampi ja edullisempi, inhimilliset arvot huomioiden.

Outokummun Perussuomalaisten valtuustoryhmänä haluamme huomauttaa, että koko kuntajakoselvitys on tehty liian nopealla aikataululla. Oleellisesti aiheeseen liittyvää kuntamaisema raporttia ei ole toimitettu valtuutetuille. Kuntajakoselvityksen pohjalta tehtävän päätöksen aikataulu on oikeuskanslerin sekä perustuslakivaliokunnan lausunnon 20/2013 vastainen.
Haluamme myös esittää syvimmän huolen kuntaliitosselvityksen puolueettomasta toteutuksesta. Selvityksessä ei ole otettu lainkaan kantaa siihen, kuinka alueen kuntien tulevaisuus muodostuisi, jos he jatkaisivat itsenäisenä. Jos selvitys olisi tehty puolueettomasti, myös tämä seikka olisi otettu huomioon.
Menetetty itsenäisyys on iäksi kadonnut.

Itsenäisen Outokummun puolesta,
Outokummun Perussuomalaiset valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa