Oman kylän ihmisten palvelut on turvattava

Teksi on Outokummun Perussuomalaisten ryhmäpuhe Outokummun kaupunginvaltuuston kokouksessa 11.6.2018. Puheen piti valtuustoryhmän puheenjohtaja Sanna Antikainen.

 

Outokummun Perussuomalaiset kiittävät kaupungin työntekijöitä siitä, että kaupungin tulos viime vuonna oli jälleen kerran plusmerkkinen.

Tällä hetkellä outokummun kaupunki on tehnyt useita vuosia putkeen ylijäämää. Kumuloitunut ylijäämä on tällä hetkellä 5 miljoonaa euroa. Samaan aikaan kuitenkin Outokummun kaupungin tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota outokumpulaisten koululaisten heikentyneeseen hyvinvointiin. Varsinkin näin hyvän taloustilanteen aikana on mietittävä, mitä kaupunki voi tehdä koululaisten hyvinvointia lisätäkseen. Onko esimerkiksi Kummun koululla tarpeeksi kouluavustajia? Onhan kuraattorilla, koulupsykologeilla ja terveydenhoitajilla tarpeeksi aikaa lapsille ja nuorille? Outokummun Perussuomalaiset muistuttavat, että on pidettävä mielessä, mitä varten Outokummun kaupunki on. Kaupunki on ihmisiä varten eikä toisinpäin.
Outokummun Perussuomalaisten valtuustoryhmä katsoo, että Matkakummun tulokset ovat jääneet liian laihoiksi kaupungin sille antamaan panokseen verrattuna. Tarkastuslautakunnan kertomuksesta käy ilmi ettei tytäryhtiö ole toimittanut kaikkia siltä pyydettyjä tietoja kyseiselle toimielimelle ajallaan. Perussuomalaisten valtuustoryhmä näkee ettei Matkakummun toiminta ole ollut tässä asiassa ammattimaista.

Outokummun Perussuomalaiset ovat huolissaan kaupungin korjausvelan kasvusta. Kunnossapidon määrärahoja on tulevaisuudessa kasvatettava. Olemme myös huolissaan tyhjillään olevasta Pohjois-Ahon koulusta. Se(kin) pitäisi purkaa, varsinkin kun takana on jo pari pientä tulipaloakin.

Viime vuosi oli Siun Soten ensimmäinen toimintavuosi. Outokummun kaupungilla ei ole tällä hetkellä äänivaltaista jäsentä Siun Soten hallituksessa. Outokumpulaisilla ei siis ole suoraa äänivaltaa Siun Soten hallituksessa. Siun Soten myötä Outokumpulaisten palvelut ovat valitettavasti heikentyneet. Eniten kärsivät, ketkäs muutkaan kuin, vanhukset. Valitettavasti. Siun Soten toiminta ei ole aina ollut mieltä lämmittävää. Esimerkiksi Verson lähtö oli huonosti suunniteltu ja hoidettu päin honkia.

Lopuksi Outokummun Perussuomalaiset haluavat ottaa kantaa ajankohtaiseen asiaan eli Siun Soten osavuosikatsauksessa ilmenneeseen erittäin vaikeaan taloustilanteeseen. Outokummun Perussuomalaiset ovat huolissaan outokumpulaisten sosiaali- ja terveyspalveluista. Jos outokumpulaisten palvelut vaarantuvat Siun Soten säästöjen takia, ovat Outokummun Perussuomalaiset valmiita lisäbudjettii siis antamaan lisää rahaa Siun Sotelle turvaamaan outokumpulaisten palvelut. Oman kylän ihmisten palvelun on turvattava.

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa