Outokummun Perussuomalaisten valtuustoaloite koulurauha-asiamiehen nimittämisestä

Outokummun Perussuomalaisten valtuustoaloite koulurauha-asiamiehen nimittämisestä

Koulukiusaaminen on vakava ongelma monissa kouluissa ja oppilaitoksissa eikä Outokumpukaan ole välttynyt siltä. Kiusaaminen haittaa oppimista ja heijastuu kielteisesti kouluyhteisön lisäksi koteihin ja koko yhteiskuntaan. Moni kärsii kiusaamisen jäljistä koko loppuelämänsä.

Koulurauhan turvaamiseksi ja koulukiusaamisen ehkäisemiseksi tarvitaan uusia keinoja.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Outokumpu nimeäisi koulurauha-asiamiehen, joka palvelisi koko kaupunkimme koululaitosta. Asiamies voisi olla joko päätoiminen tai sivutoiminen tai se olisi yhdistettynä kaupungin sivistystoimen muuhun virkaan. Nimitys voitaisiin siis toteuttaa kustannusneutraalisti.

Koulurauha-asiamiehen yhteystiedot tulisi olla jokaisessa koulussa näkyvästi esillä ja ne tulisi tiedottaa myös koteihin. Kynnys yhteydenottoon tulisi olla matala.

Me allekirjoittaneet esitämme myös, että ko. asiamiehelle annettaisiin johtosäännöllä tai muutoin valtuudet ottaa vastaan ilmoitukset koulukiusaamisesta ja muista vakavasti koulurauhaa häiritsevistä asioista. Hänelle annettaisiin riittävät valtuudet selvittää tapahtumat itsenäisesti salassapito- ja muut säädökset huomioon ottaen. Edelleen hänelle annettaisiin valtuudet ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin kiusaamistapausten johdosta ja hän voisi saattaa vakavat tapaukset ao. lautakunnan tai muiden tarvittavien viranomaisten tietoon toimenpiteitä varten.

Koulurauha-asiamiehen tulisi antaa vuosittain Outokummun kaupunginvaltuustolle kertomus koulurauhan tilasta ja kehityksestä sekä tarvittavista ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä kaupungin koululaitoksessa.

Outokummussa 26.8.2018

 

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa